perjantai 4. maaliskuuta 2016

Muistikirja 2016

Olen aina harrastanut paperikalentereita, tosin älykännyköiden myötä olen siirtynyt myös sähköiseen versioon. Nyttemmin bongasin Ikomin blogista puhetta muistikirjoista. Innostuin itsekin ostamaan ihan valmiin muistikirjan kaupasta. Tämän vuoden kalenterinhan tein itse. 

Katselin ensin Muumien mörkö-aiheista muistikirjaa, mutta se oli kansiltaan liian sininen. Se jäi siis kaupan hyllylle. Pyörittelin käsissäni myös kissakuvan omaavaa muistikirjaa, mutta päädyinkin sitten kuvissa olevaan.:)

Chilin istutus kirjattu.
Mauri Kunnaksen kuvittama muistikirja osui ja upposi söpöillä pikkukuvillaan sivujen välissä.:)
#neuloosi & #teatime
Kirjaanhan voi merkitä ihan mitä tahtoo. En sen kummemmin rajannut itselleni aihetta, sillä kirjassa on paljon sivuja ja siihen mahtuu ihan varmasti kaikki tapahtumat tältä vuodelta.
Askartelujuttuja 2016
Askartelujutut koin tarpeelliseksi koota omalle sivulleen, ei siis samaan neulomisten/virkkausten kanssa, sillä askartelut ovat häiden jälkeen jääneet todella vähälle. Ja häistähän on kuitenkin jo yli puoli vuotta aikaa.;)

4 kommenttia:

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

Kiva muistikirja. Lapsena tuli kirjattua noin, mutta se ei ole oikein mun juttuni. On mulla sellainen päivyri, mihin merkkaan tulevat tapahtumat muistiin, mutta se on tietty ihan eri asia. En vaan osaa säilyttää päiväkirjoja. aattele miten kivaa se olisikaan, kun 10 vuoden päästä kaivas esille 10v vanhan kirjan ja lukisi, että ai niin! Tuotakin tein!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kiva idea. Itse ei vaan tule tehtyä noita merkintöjä.Nuorena,lapsena kirjoittelin päiväkirjoja..harmi että olen kaikki hukannut.Ehkäpä tuo idea olisikin kiva. Hyvää viikonloppua.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Todella ihana muistikirja, jossa on tarpeeksi tilaa omille muistiinpanoille.

Täti Punainen kirjoitti...

Kiitoksia kommenteistanne!
En mäkään varsinaisesti joka päivä tähän kirjoittele, jotain tärkeimpiä ylös.:)
Ja tosiaan onhan niitä mukava lueskella sitten joskus vuosien päästä.